Viihdesyksyn avaus by ohjelmapäällikkö Vesa Kontiainen

Kuva

Hellurei ja hellät tunteet, arvoisat lukijat. Meikäläinen kantaa nimeä Vesa ” Konde” Kontiainen ja
toimin Kylpylähotelli Peurungan ohjelmapäällikkönä. Esiintyjät, mitä Peurungalla on ollut ja tulee olemaan tämän vuoden aikana, ovat meikäläisen käsialaa. 

Olen toiminut alalla yli 15 vuotta, järkkäillyt ohjelmia myös Savossa ravintoloihin, kesätapahtumia/festareita on tullut tehtyä 25 kpl, kirjoja olen kirjoittanut musiikista muutamia (Popeda, Yölintu, Poko Rekords-historia sekä olin tekijätiimin jäsen Hurriganes-kirjassa), lehtijuttuja tehnyt n.650 kpl ja toiminut myös yhtyeiden mukana kiertuemanagerina konserttisalikiertueilla kymmenkunta kertaa. Lisäksi paljon muuta musiikin saralla, mutta jätetään ne myöhemmäksi.


Syksyllä 2012 Knööpin Juha soitti ja pyysi käymään. Kylpylähotelli Peurungasta olin toki kuullut, mutten ymmärtänyt miten hulppea ja mahtava mesta se onkaan. Olin kuin pikkupoika, suu auki ihmetyksestä. Ihastuin paikkaan ja aloitimme yhteistyön. Tämän vuoden ajan olen ohjelmaa sinne hankkinut. Ja vuoden 2014 kevät alkaa olla myös valmis.


Kirjoitan tätä blogia hitaasti, sillä tiedän teidän olevan nopeita lukemaan. Niin, kerron teille tässä blogissa meikäläisen ajatuksia musamaailmasta ja meidän esiintyjistä. Uskomme, että kaikille löytyy varmasti jotain mukavaa ja kivaa. Jos ei muusta niin naistentansseista, taksijonosta tai nakkikioskilta tai…


Syyskuun ohjelmassa meillä esiintyy Areenalla Jonne Aaron, joka nauttii tällä hetkellä supersuosiota. Jonnen suomenkielinen soololevy on myynyt platinaa ja keikkapaikat ovat olleet järjestään täpötäynnä. Ei kai Laukaalla nyt huonommaksi jäädä, vai mitä?  Jonnehan on tuttu Negative-yhtyeestä ja tunnettu biisientekijä. Kait kaikki muistaa, että Jonne on tehnyt mm. Teräsniskan Suville muutaman biisin, josta tunnetuin lienee Jos menet pois. Katri Helenalle hän on tehnyt myös biisejä ja vaikka kenelle, ennen kaikkea Popedalle, jonka hitti Elän itselleni on Jonnen käsialaa. Jonnehan teki viikon varoitusajalla Costello Hautamäen soitosta vuonna 2008 peräti kolme biisiä Suomen ylivoimaisesti kovimmalle livebändille, Popedalle, joista Elän itselleni äänitettiin. Lisäksi Jonnelta on tullut biisejä myös Yölle ja Olli Lindholmille.
Jonne sai hurjan nosteen Vain elämää-tv-sarjasta, jonka myötä aikaistettiin suomenkielisen levyn tekoa, joka ilmestyi keväällä. Viimeisen tiedon mukaan kerrottakoon, että Jonne jatkaa soolona keikkailua myös ensi vuonna, suomenkielisellä materiaalilla. Jonne esiintyy Areenalla la. 7.9.

Lue loppuun