Tammikuun viihdeblogi

Peurunka_Winterpop_banneri_1280x487px

Niin on joulut ja uudet vuodet saatu juhlittua ja arki ja aherrus ovat alkaneet. Tammikuu on monille ollut perinteisesti nenän valkaisu kuukausi. Osalle se on taas perinteisesti hiljaista aikaa, eli ”otetaas iisisti” ainakin kolme viikkoa. Uuden vuoden lupaukset on tehty ja kukin hoitaa ne tavallaan. Osalla lupaus pitää, osalla ei.

Tammikuu on myös hiljaista aikaa musiikkirintamalla, sillä aika monet pitävät taukoa. Varsinkin popparit ja rokkarit keskittävät lomansa juuri tammikuuhun ja osa pitää helmikuun ja jopa maaliskuussa jonkin verran, sama juttu levy-yhtiöissä ja ohjelmatoimistoissa.

Monet suuntaavat lomallaan etelän lämpöön ja kuka minnekin. Jotkut jäävät huilimaan kotiinsa. Sen sijaan iskelmätähdet/ bändit ja normaali tanssitriot/duot ovat työn sankareita ja tekevät lähes koko ajan keikkaa. Osa iskelmätähdistä pitää 2-3 viikkoa huilia talvella, mutta muuten ollaan tien päällä aika huolella.

Jos tarkastellaan tulevaa vuotta niin tauolla ovat mm. Haloo Helsinki!, Jenni Vartiainen ja Suvi Teräsniska. Kaija Koo pitää levytystaukoa koko kevään ja aloittaa keikat vasta kesällä festareilla. Luvassa lienee loppuvuodeksi uutta levyä.

Porilainen Yö pitää lähes puolen vuoden tauon. Ainoastaan maaliskuussa Yö nähdään laivakeikalla 19.3 Radio Suomi Pop-risteilyllä. Yö tekee uutta levyä, joka ilmestyy loppukeväästä tai alkukesästä. Lokakuussa julkaistu ”Minne tuulet vie?” oli iso hitti pitkästä aikaa ja kuuleman mukaan hienoja biisejä on tulossa lisää uudelle levylle. Puhutaan jopa parista hittiainesta omaavasta kappaleesta. Aikanaan nuo kuullaan ja saadaan asiaan selvyys.

Popeda taas tunnetusti starttaa keikoille, kun lumet ovat lähteneet eli maaliskuun puolivälissä. Uuden albumin ”Sinulle Sofia” loppuvuodesta julkaissut J. Karjalainen lähtee maaliskuun alussa puolentoista kuukauden pituiselle kiertueelle ja on tulossa luonnollisesti myös Laukaaseen, Peurunka Areenalle maaliskuun 5.päivä.

Menneisyyden Vangit kasaavat rivinsä muutamille keikoille, joita tehdään keväällä ja kesällä.

Loppuvuoden isoin puheenaihe on eittämättä Antti Tuisku. Loppuvuodesta julkaistiin kaksi Hartwall Areena keikkaa huhtikuussa ja siinä ei kauaa nokka tuhissut kun molemmat keikat oli loppuunmyyty. Tuisku nautti täl

lä hetkellä supersuurta suosiota ja on ilo kertoa, että Antti Tuisku nähdään Peurunka Areenalla helmikuussa The Voice Winter Pop Festivaaleilla perjantaina 19. helmikuuta. Samana iltana esiintyy myös supersuosittu JVG. Veikkaan että tuona iltana Peurunka Areenassa tarkenee. Suosittelen muuten lämpimästi ostamaan liput hyvissä ajoin ennakkoon.

Jari Sillanpää kävi esiintymässä keikkavuotensa päätteeksi Stockmannin lipalla Helsingissä ja sen voi jokainen arvata, millainen suosio sillä keikalla oli. Jari nautti joulukuussa Peurunka Areenassa suursuosiota tuvan ollessa turvoksissa ja luulenpa vahvasti, että huhtikuussa 2016 näemme saman ilmiön.

Popmaailmassa kovasti odotetaan Roope Salminen ja Koirat- kokoonpanon ensimmäistä studiolevyä. Esimakua saatiin viime kesän kesähitistä ”Madafakin Darra”. Kokoonpano on ollut huikeassa keikkasuosiossa jo kesästä lähtien ja kevään sekä kesän keikat myytiin nopeaan tahtiin. Levyn myötä odotetaan suosion nousevan entisestäänkin.

Entäs Cheek? Hän aloittaa alkuvuodesta loppuunmyydyn jäähallikiertueen ja jatkaa keikkailua kesäfestareilla. Keikkahinta festareilla on järjettömän kova, mutta niin vain hänet nähdään todella monessa paikkaa. Mielenkiintoista onkin, mitä kesän jälkeen? Mihin suuntaan Cheek suuntautuu?

Apulanta tekee keväällä konserttisalikiertueen, saas nähdä kuinka se menee. Luulen, että loppuunmyydyt salit odottavat. Onkin mielenkiintoista seurata, kuinka Apulanta sopeutuu konserttisaleihin. Kesän festareita bändi kiertää jonkun verran. Vaan niin on siinäkin hintalappu laitettu aika korkeaksi, millä pyritään näköjään hillitsemään liian monen festarin innokkuutta ottaa bändiä keikalle. Tarkka

na kannattaa olla, sillä hinnat kun nousevat liian koviksi, saattaa käydä niin että nuoret, nousevat ja halvemmat nimet ottaa festarilavat haltuun maltillisemmalla hinnalla.

Alkuvuodesta leffateattereihin tulee Love Records levy-yhtiöstä tehty elokuva Anna mulle lovee, jonka on ohjannut Aleksi Mäkelä. Tuo elokuva on mentävä katsomaan. Universal Music julkaisee Loven juhlavuoden kunniaksi paljon julkaisuja. Onhan Loven perustamisesta ensi vuonna kulunut 50 vuotta. Ensimmäisenä julkaistaan Love Records- singlet boxi.

Kaikki singlet julkaistaan neljässä eri kuuden cd:n boxissa, joten valtava pala suomirockin historiaa on luvassa kauppoihin. Ensimmäisen 6 cd:n boxin pitäisi ilmestyä helmikuun lopulla, seuraava toukokuussa, kolmas boxi elokuussa ja neljäs Love -singlet boxi marraskuussa.

Loppuvuosi oli Kylpylähotelli Peurungassa erittäin vilkasta aikaa ja säpinää riitti tapahtumien ja pikkujoulujen muodossa. Peurunka Areenalla nähtiin lähes kaikki Suomen ykkösnimet ja jengiä piisasi erittäin hyvin, mistä olemme yleisölle ja bändeille kiitollisia.

Kun tarkastellaan kevään Areena-iltoja, luvassa on runsaasti huippuvierailuja. Tammikuun Dance Weekendin lisäksi helmikuun 6.päivä esiintyy Anssi Kela.

Helmikuussa on luvassa kolmas Voice Winter Pop Festival, jossa perjantaina 19.2. esiintyy: Antti Tuisku, JVG ja Lord Est. Lauantaina 20.2 esiintyvät Sanni, Teflon Brothers ja Anna Abreu.

Maaliskuussa Peurunka Areenan valtaavat J. Karjalainen 5..3, Klamydia esiintyy puolestaan 12.3 ja Jonne Aaron 19.3. Huhtikuussa saapuu Neljä Ruusua, JVG Popeda ja Jari Sillanpää. Toukokuussa saapuu Waltteri Torikka.

Tammikuussa live- ja tanssi-illat ovat jo jatkuneet 14.1. ja kuun viimeinen torstai, 28.1 saapuu ensimmäistä kertaa Peurunkaan tuore tangokuningas Aki Samuli kera Hovinarrit – yhtyeen. Esme & Broadway-duo takaa tahdit samaisella viikolla eli ke.27.1 ja 29 -30.1.

Toivon kaikille mukavaa alkanutta vuotta ja tulkaahan viihtymään Kylpylähotelli Peurunkaan.

 

Vesa Konde Kontiainen

Toukokuun viihdeblogi

TommiSoidinmäki_7_870x446

Kesä on jo ovella, vaikkakin kelit eivät olekaan vielä sillä taajuudella. Tätä kirjoittaessa ovat ilmat olleet, sanotaanko hyvinkin vaihtelevia. Vaan kyllä se kesä sieltä tulee.

Mennyt huhtikuu oli mahtava keikkakuukausi Kylpylähotelli Peurungassa kaikin tavoin. Kiitos siitä Teille yleisö, että kävitte paikan päällä runsain joukoin. Ja olihan noita ikimuistoisia Areenavetoja: Popeda, Haloo Helsinki!, Jari Sillanpää ja Kaija Koo. Tuleva toukokuu otetaan rauhallisimmin, joskin Ravintola Villipeuran puolella ohjelmistoa riittää. Iskelmätorstaissa vierailee to. 7.5. FBI-Beat, joka on suosittu tanssiyhtye. Tiistaina 12.5. saapuu iki-ihana Saija Tuupanen & Ex Miehet ja torstaina 14.5. Leif Lindeman& Avec, joka esiintyykin sooloartistina ensimmäistä kertaa Kylpylähotelli Peurungassa. Lauantaina 16.5 Villipeurassa tanssittaa Johanna Debreczeni & Jouni Keronen.

Seuraavan viikon torstaina 21.5. saapuu Tarja Lunnas & Rosso ja kuun viimeinen torstai, 28.5. Eija Kantola & Omega.

Tanssit jatkuvat kesäkuussa duojen merkeissä aina juhannukseen asti. Juhannusaattona saapuu Villipeuraan Tommi Soidinmäki & Energia. Tuon jälkeen jäädään viihteen saralla kesälomille ja ohjelmisto alkaa pyöriä taas elokuun viimeisestä viikonlopusta eteenpäin. Kylpylähotellissa kaikki muut aktiviteetit jatkuvat normaalisti kesän ajan.

Toukokuussa tanssittavat seuraavat: Duo Flame, Duo Jorma Turunen, Vesa Parantainen Duo, River Duo sekä Bluestar.

Ohjelman rakentamisessa allekirjoittanut alkaa työstämään v.2016 ohjelmistoa, tai se on jo aloitettu. Syksyn ohjelmistoa alkaa olla paria poikkeusta lukuun ottamatta valmis.

Syksylle on tulossa taas paljon isoja ykkösnimiä keikalle Peurunka Areenaan, esim. syyskuussa saapuu Kasmir ja Heavyweight DJ´s sekä Pertti Kurikan Nimipäivät.

Lokakuussa saapuu Lauri Tähkää, Yötä ja Juha Tapiota ja marraskuussa Areenan valtaa mm. Maija Vilkkumaa, Popeda, Apulanta ja Miljoonasade. Mutta niistä sitten lähemmin lisää.

Mielenkiinnolla seurataan Euroviisuja, kuinka Pertti Kurikan Nimipäivien käy. Uskon loppukilpailupaikkaan, mutta voittoon asti en usko. Sen sijaan kymmenen kärkeen uskon Aina mun pitää – kappaleen sijoittuvan. Kuun lopussa nähdään, kuinka ennustuksen kanssa kävi.

Entä kuinka käy jääkiekon MM-kisoissa? Odotukset ovat aina olleet ennen kisoja kovat. Ja kohtuullisen kovahan tuo Suomen joukkue on. Mutta silloin, kun Suomi lähtee nimettömällä joukkueella, kukaan ei odota mitään ja kas, silloin yleensä palataan mitalit kaulassa kotiin. Toivotaan, että menestystä tulee etukäteen kovallakin joukkueella.

Levypuolella huhtikuun lopulla ilmestyi SANNI:n toinen albumi Lelu. Toukokuussa päivänvalon näkee Anssi Kelan Nostalgiaa, Pertti Kurikan Nimipäivien kokoelma The Best of Greatest Hits, Antti Tuiskun En kommentoi sekä Timo Rautiaisen & Neljäs Sektorin kokoelmalevy Sarvivuorelta Sektoriin 2006-2015.

Musakirjapuolella kevään mielenkiintoisimmat kirjat ovat tietystikin teokset Tommi Liimataisesta sekä Lasse Norreksesta, molemmat ovat toimineet suomalaisen rockmusiikin kentässä kauan ja Norreksen Lassehan on jo legenda.

Kesäkuussa alkaa festari- ja tapahtumakausi ja niitä sitten riittää, myös Keski-Suomessa. Tuntuu, että tapahtumia on ihan joka viikonloppu. Toivotaan että yleisöä riittää kaikille.

Toivotan kaikille mitä parhainta kesää. Rentoutukaa ja pitäkää hyvät kesälomat sitten kun kohdalle sattuu. Syksyllä taas tavataan blogin ja esiintyjien merkeissä.

 Vesa Konde Kontiainen

MAALISKUUN VIIHDEBLOGI

neljy_ruusua_4_2012

Ja kevät koittaa. Nopeasti talvi meni ohi vaikka pimeää oli eikä aurinko paljoa marras-tammikuussa paistanut. Mutta nyt on paistanut ja alkaa lämmittää mukavasti päivällä. Eikä ole juuri pakkasia ollut. Itse olen kyllä kevättä odottanut. Olen aina ollut kesä- ja kevätihmisiä.

Musiikkimaailmassa kaksi suurinta uutista ovat olleet nuo Hartwall Areena-keikat. Ensin Elastinen julkisti keikkansa ja se myytiin nopeasti loppuun. Heti kohta ilmoitettiin toisesta keikasta samassa paikassa. Hienoa Ela ja Rähinän väki!

Myös Suomen suosituin yhtye, Haloo Helsinki!, julkisti Hartwall Areena keikkansa helmikuun lopulla. Saas nähdä, montako Hartwall Areena keikkaa Haloo Helsinki! tekee. Itse veikkaan kolmea keikkaa. Ja huom. kun kirjoitan tätä, on helmikuun 26.päivä, torstaipäivä jolloin tuo ensimmäinen keikka julkistettiin. Noihin keikkoihin Kiitos ei ole kirosana! – kiertue päättyy ja bändi jää vuoden tauolle niin kuin taisin edellisessä pakinassa vihjata. Tuleekohan tästä muuten tapa, että aina kun tehdään tuollainen iso keikka, sen jälkeen ollaan vuosi tai kaksi tauolla. Toivottavasti ei, sillä suomalaiset keikkapaikat tarvitsevat huippunimiä. Niitä tullaan aina katsomaan ja yleisöhän me kaikki toivotaan paikoille runsain mitoin. Se on kaikille osapuolille etu ja kansa tarvitsee sekä leipää mutta myös sirkushuveja. Itse olen aina suosinut keikoilla käyntiä. Paljon mieluummin minä katson hyviä bändejä kuin kuuntelen pelkästään levyjä ja kuvittelen hytkyväni kuin John Travolta. Voihan sitä keikoillakin jorata, se on paljon aidompaa.

Suomen Euroviisukarsinta vai millä todella tyhmällä nimellä se kisa nyt onkaan, oliko se joku UMK (Uuden musiikin kilpailu), vai mikä lie, on erittäin mielenkiintoinen tänä vuonna. Miksei se voi olla nimeltään Suomen Euroviisu-karsinnat, kun ne kuitenkin sellaiset on? Taas on joku älypää päässyt ideoimaan omia innovaatioitaan (vihaan tuota sanaa), voi pyhä yksinkertaisuus. No, kuitenkin. Itse vanhana punkkarina fanitan Pertti Kurikan Nimipäivät- kokoonpanoa. Heidän Aina mun pitää on hieno punkralli ja ennustankin, että tuo yhtye voittaa Suomen karsinnat mennen tullen. Enkä ihmettelisi, että se pärjäisi Wienissäkin, loppukilpailuissa. Muut biisit Suomen karsinnassa ovat sitä yhtä ja samaa: hajuttomia, värittömiä ja mauttomia, ei minkäänlaista reaktiota aiheuttavaa. Taas kerran.

Levyjä ilmestyy koko ajan enemmän ja enemmän ja maaliskuussa julkaisussa on mm. Nightwishin uusin levy (Endless Forms Most Beautiful), Pate Mustajärven sooloalbumi (Taivas on täynnä) ja Egotripin levy( Vuosi Nolla). Myös Von Hertzen Brothersilta ja Ile Kallio Big Rock Bandilta julkaistaan uutta materiaalia, samoin Apocalypticalta. Kokoelmalevy ilmestyy puolestaan Don Huonoilta kera parin uuden kappaleen. Myöhemmin keväällä kauppoihin pitäisi ilmestyä levyt, mm. SANNI, Elastinen, Kotiteollisuus ja Benjamin.

Vilkas on myös Kylpylähotelli Peurungan maaliskuu. Peurunka Areenalla esiintyy la. 7.3. Yö, tuo legendaarinen porilainen orkesteri joka tosin on tamperelaistunut jo 80-luvun lopulla. Yön hittiputkea on aina kiva kuunnella, niitä heillä riittää. Ja livenä bändi on aina katsastamisen arvoinen. Lindholmin Olli on ollut tähtivalmentajana tänä keväänä Voice of Finland-ohjelmassa ja hyvin on siinä pärjännytkin.

Viikkoa myöhemmin lavalle astelee maan mainio Neljä Ruusua. Ja Ruusut on myös äärimmäisen kova livebändi. Heiltä ilmestyi juuri uusi albumi Euforia, ja mitä olen sitä kuunnellut, niin erittäin hyvä levy on kyseessä. Suosittelen.

Neljästä Ruususta mennään viikko eteenpäin la. 21.3. ja Areenan stagen valtaa Jonne Aaron. Jonnelta ilmestyi albumi loppuvuodesta ja mies sai uuden hitin Yksin. Saas nähdä, koska muuten Negative tekee comebackin. Minusta tuntuu, ettei siihen kulu hirveän pitkä aika. Voisi kuvitella, että viimeistään parin vuoden sisään orkka voisi palata, siihen malliin Jonne on haastatteluissa puhunut. No, sitä odotamme. Kaikki maaliskuun Areenakeikkojen esiintyjät ovat Suomen kärkikaartia. Ja huhtikuussa vasta alkaakin oikea tykitys, mutta siitä enemmän ensi kuun blogissa. Tosin esiintyjälista on nähtävissä netissä, peurunka.fi.

Iskelmätorstaissa esiintyy 5.3. supersuosittu ja loistava tanssiorkka Hurma. Viikkoa myöhemmin, to.12.3. taso pidetään yhtä korkealla ja tanssittamaan saapuu Sinitaivas. Charles Plogman & Rosette saapuu viihdyttämään to. 19.3 ja kuun viimeinen torstai 26.3 saapuu iki-ihana Saija Tuupanen & Ex- Miehet.

Taverna Apollo Pubissa esiintyy soolona Areena-iltoina seuraavat esiintyjät: 7.3. Karri Salo, to. 14.3 Otto F ja 21.3 Steve Webb.

Tanssiduot tanssittavat kansaa ja kuun ensimmäinen vieras on Elina H-duo, joka esiintyy ke.4.3, pe.6.3 ja la.7.3. Seuraavalla viikolla vierailee Jussi Seppänen-duo ke. 11.3, pe. 13.3. ja la. 14.3.

Duo Kasino tanssittaa puolestaan seuraavalla viikolla ja kuun lopulla Tinja & Tammi Group-Duo.

Joten jokaiselle jotakin on tarjolla ja paljon isoja nimekkäitä yhtyeitä ja esiintyjiä. Nyt kun kevät koittaa, kannattaa jengin herätä horroksesta ja tulla viihtymään Peurungassa. Mieliala kohoaa varmasti, kun lähtee neljän seinän sisältä kylille. Porukassa se on aina hauskempaa. Hyvää kevättä kaikille tasapuolisesti ja pitäkää huolta toisistanne ja kavereistanne. Nautitaan elämästä!

Vesa Konde Kontiainen

HELMIKUUN VIIHDEBLOGI

Winterpop_1280x487

Niinpä sitä vaan on helmikuu viimein saavutettu. Talvea olisi vielä noin kaksi kuukautta jäljellä ja nopeasti se ohi meneekin.

Musapuolellakin aletaan horroksesta pikkuhiljaa heräilemään. Moni rockbändi starttaa keikoille jo helmikuun puolivälistä tai loppupuolelta. Osa lähtee keikoille taas maaliskuussa ja loput vasta huhtikuussa.

Pikku hiljaa alkavat kesän festivaalit julkaista ohjelmistoaan. Osa on jo julkaissut ja loput julkistaa maalis-huhtikuussa. Itse teen Juva Rokkaa -festivaalia, jonka ohjelmisto julkaistaan helmikuun 24.päivä. 

Syksylle myydään ja ostetaan isoja nimiä kovaa vauhtia, tai suurin osa on jo myyty mitä tulee viikonloppukeikkojen suhteen (perjantai tai lauantai). Kesän keikathan on myyty jo viime syksynä. Ja nyt tarkoitan rockbändejä. Iskelmänimet kesän keikoille myydään vieläkin pidemmällä aikajänteellä.

Voin kertoa, että syksyn 2015 ohjelmisto Kylpylähotelli Peurunkaan alkaa olla kokonaisuudessaan valmis. Ei puutu kuin vajaat kymmenkunta keikkaa niin vuosi on ohjelmiston suhteen valmis. Eli tällaisella aikasyklillä näitä tehdään. Voin kertoa, että isoja nimiä on paljon luvassa myös ensi syksylle Laukaassa Kylpylähotelli Peurungassa!

Tänä vuonna taukoa pitää aikamoinen joukko isoja nimiä: Suvi Teräsniska ei tee koko vuotena keikkoja, Cheek palaa korkeintaan loppuvuodesta, Lauri Tähkä lähtee keikoille vasta alkukesästä, J.Karjalainen on tauolla, samoin Kolmas Nainen, ja tässä ei ollut kuin pientä esimakua. Kesän 2015 jälkeen tauolle jää ainakin Jenni Vartiainen ja Haloo Helsinki!.

Mutta on niitäkin, jotka aloittavat taas keikkailun, esim. Sanni palaa tauolta ja aloittaa keikat maaliskuussa. Sannin kakkoslevy ilmestyy myös keväällä ja siitä povataan isoa läpimurtolevyä. Saas nähdä, kuinka käy.

Myös Neljä Ruusua lähtee keikoille keväällä uuden levyn ”Euforia”-levyn myötä. Neljä Ruusua esiintyy myös Peurunka Areenalla maaliskuun 14.päivä. Sanni puolestaan nousee ensimmäistä kertaa Peurunka Areenan stagelle huhtikuun 4.päivä (pääsiäislauantaina).

Levypuolella alkaa taas julkaisupäivämääriä tippua, mutta kevään merkkitapaus lienee Elastisen albumi, joka näkee päivän valon maaliskuussa.

Aktiivista meininkiä on myös Kylpylähotelli Peurungassa. Helmikuun 6. ja 7.päivä Peurunka Areenalla järjestetään toinen The Voice Winter Pop Festival. Perjantaina, 6.päivä esiintymislavan valtaa Elastinen, Juju sekä Jannika B. Vuosi sitten Areena pullisteli väkeä varsinkin perjantaina, jolloin pääesiintyjänä oli Cheek.

Varsinkin Elastisen suosio on noussut hurjaa vauhtia, kiitos Vain elämää -sarjan, mikä oli kirsikka kakun päälle. Kyllähän Elastinen on omassa genressään ollut pitkän linjan tekijä, mutta televisiolla on iso valta ja hyvä niin. Tosin ei kaikki tv-julkisuus tarkoita sitä, että jostain artistista tulee suosittu. Vai oletteko kuulleet popparista, joka nostaa keikkaliksojaan vain siksi että on ollut jossain kokkiohjelmassa sössöttämässä ja keittämässä kananmunia. Mutta myönnettävä on, että Vain elämää on ollut sellainen sarja, mistä on nousut tehnyt mm. Cheek, Jonne Aaron ja Elastinen. Ja kyllä Wirtasen Toni on myöntänyt, että ohjelmalla on ollut Apulannallekin merkitystä. Varsinkin vanhempi väki on tullut katsomaan keikoille Apulantaa.

Lauantaina, 7.päivä esiintyvät puolestaan Miljoonasade, Diandra ja Lipsaset. Keski-Suomen ylpeys Miljoonasade ei ole pahemmin keikoilla ollutkaan useaan vuoteen, joten nyt on hyvä hetki päivittää bändin keikkakunto. Hittejä siltä bändiltä löytyy vaikka kuinka paljon, esim. Marraskuu, Lapsuuden sankarille, Silmitön talvi, Tulkoon rakkaus, 506 ikkunaa ja parikymmentä muuta klassikkoa.

Diandra esiintyy Peurunka Areenalla ensimmäistä kertaa ja hän on pirtsakka mimmi, joka kannattaa tsekata. Lipsaset ovat taas bilebändien aatelia.

Helmikuun 21.päivä Areenalla esiintyy Vaasan punkrockylpeys Klamydia. Klamydia tekee vain kevätrundin, mutta kesällä yhtyettä ei nähdä festivaaleilla. Orkesteri haluaa pitää taukoa juuri tulevan kesän. Syksyllä 2015 lähdetään taas kiertämään.

Ravintola Villipeuran puolella iskelmätorstaissa helmikuussa esiintyy to. 5.2. Heidi Pakarinen yhtyeineen, to.12.2. Anne Mattila & Mistral, to. 19.2. Janne Tulkki & Tulinen Sydän sekä to.26.2. Marita Taavitsainen& Tanssiorkesteri Koivu. Eli tarjolla on kova kattaus iskelmätaivaan ykkösnimiä, niin kuin koko kevään.

Taverna Apollo Pubissa on helmikuun 6. ja 7.2. Kapa Montonen. Kapa on toivottu esiintyjä ja on samalla äärimmäisen kova kitaristi. Ehdottomasti kannattaa käydä katsomassa ja kuuntelemassa Kapan keikkoja molempina iltoina. Helmikuun 21.päivä esiintyy puolestaan Lee Angel.

Helmikuun tanssiduot Ravintola Villipeurassa ovat: ke.4.2, pe.6.2 ja la.7.2. Duo Janne Siitari. Seuraavalla viikolla ke.11.2, pe.13.2 ja la. 14.2. tanssittaa Duo Ulla-Jaana. Helmikuun 18., 20. ja 21.päivä tanssittaa Marko Karvonen & Mercedes-duo ja kuun lopulla puolestaan ke. 25.2, pe. 27.2 ja la.28.2 J. Marjanen Duo.

Joten tapahtumia Kylpylähotelli Peurungassa riittää myös livemusiikin puoleen. Maaliskuussa tahti kiihtyy ja huhtikuussa onkin tarjolla aikamoinen kattaus. Niistä lisää seuraavissa blogeissa.

Toivotan mahtavaa helmikuuta kaikille ja tulkaahan viihtymään Peurunkaan suomalaisten huippuesiintyjien seurassa.

Vesa Konde Kontiainen

Marraskuun viihdeblogi

erin2014x696x314

Vauhdilla se syksy vaan etenee, aletaan olla pikku hiljaa pikkujoulujen kynnyksellä eikä jouluunkaan ole kuin puolitoista kuukautta.

Musiikkimaailmassa eletään luonnollisesti kaikkein kuuminta aikaa. Levyjä tulee huimia määriä ja suomalaisia uutuuslevyjä ilmestyy seuraavilta artisteilta: Diandra, Lordi, Isac Elliot, Jukka Poika, Vesa-Matti Loirin – kokoelma ja Juha Tapio. Levyjä on äskettäin ilmestynyt myös Arttu Wiskarilta, Irinalta ja Kotiteollisuudelta. Eikä pidä unohtaa Cheekin Kuka muu muka-levyn platinapainosta, jossa on pari uutta kappaletta sekä dvd elokuisesta Helsingin Olympiastadionin keikalta.

Lisäksi allekirjoittaneen kasaama ja Universalin julkaisema Lontoon skidit- 144 Johanna-singleä 6 cd:n boxi ilmestyy marraskuun 7.päivä. Tuon päälle ilmestyy lokakuun viimeinen päivä kokoelmalevyt seuraavilta Johanna-levy-yhtiön artisteilta: Bluesounds, Sig, Pelle Miljoona, osa 2, Juice Leskinen, osa 2 ja The Slippers.

Tulossa on myös paljon odotetut Vain elämää 3- levyt. Niitä ilmestyykin peräti kaksin kappalein; toinen on ”päivä” ja toinen ”ilta”. Ei tarvitse olla kovinkaan suuri povaaja, kun ennakoi niistä jättimenestystä.

Lisäksi kauppoihin ilmestyy kokoelmalevy We Want More!- sarjasta, jossa ovat Miljoonasade, Neon 2, Kwan, Don Huonot ja Mascara. Mielenkiinnolla seuraan, kuinka tämä levy otetaan vastaan.

Tuossa oli vain pieni pintaraapaisu, mitä marras- ja joulukuun aikana ilmestyy.

Konserttisalikiertueet ovat menossa ja noita kiertueita sitten riittää. Onkohan niitä jo liikaakin? On mm. Yö, Katri Helena, Matti ja Teppo, Hector, Haloo Helsinki!, Jari Sillanpään pikkujoulukiertue, Suvi Teräsniskan kiertue, Loirin ja Lauri Tähkän, Rajattoman, Juha Tapion, Tarja Turusen ja Olli Lindholmin kirkkokiertue. Eikä tässä ollut läheskään kaikki. Tuohon päälle stand up- kiertueet ja Ti Ti Nalle-kiertueet sekä muutama muu niin johan on vilskettä saleissa. Mutta riittääkö väki, selkeää ylitarjontaa on havaittavissa. Ala on aina perustunut kysynnän ja tarjonnan lakiin. Nyt tuota tarjontaa on hurjasti.

Musiikkimaailmassa kuohuu tällä hetkellä monella tavalla. Äänitemyynti laskee laskemistaan ja vain harvat levyt myy kovia määriä. Myös printtimediassa on tapahtumia. Musiikkilehdistössä suurin uutinen on, kun v.1983 perustettu Rumba-lehti on ilmoittanut että se ilmestyy vuonna 2015 vain viisi kertaa. Kun tuo lehti aikoinaan perustettiin, se ilmestyi joka toinen viikko. Tänä vuonna julkaisutiheys on ollut noin kolmen viikon välein, mutta nyt siitäkin kiristetään. Onko lukijat siirtyneet internetin ihmeelliseen maailmaan? Itse kyllä haluan lukea oikeita lehtiä ja kirjoja. Itsellä ainakin käy silmiin, jos tuota tietokoneen näyttöä joutuu tihrustamaan lukemiseen muun työn ohella, eikä se olekaan sama asia. Kyllä minä ainakin haluan pitää kädessäni oikeaa lehteä tai kirjaa. On oltava muutakin internet. Käydäänkö kohta lenkilläkin internetin välityksellä? Tai harrastetaanko piks poks-hommatkin internetissä? Ei kai sentään.

Musakirjoista puhuttaessa syksyn ehdoton merkkitapaus on Antti Heikkisen kirjoittama kirja Juice Leskisestä – Risainen elämä. Suosittelen kaikille! Jopa allekirjoittanuttakin haastateltiin kirjaan. Toinen hienoa kotimainen musakirja on elokuussa ilmestynyt Kaikki yhdestä pahasta, kirja Apulanta-yhtyeestä, jonka Ari Väntänen on tehnyt. Hieno kirja. Olin haastattelemassa Tonia ja Sipeä sekä Väntäsen Aria Kouvolan kirjastossa lokakuun 18.päivä. Tuli paljon hienoja tarinoita. Aika hieno kirja oli Teemu Selänne-kirjakin, tuli luettua. Muita musakirjoja mitä on tullut: ZZ Top, Johnny Cash, Hurriganes Kekkoslovakiassa, Metallica, Sonata Arctica, Sentenced, Pantera jne. Jörn Donnerin sanoin: ”Lukeminen kannattaa aina”.

Marraskuu on perinteisesti Kylpylähotelli Peurungassa runsaan livetarjonnan aikaa. Luvassa on todella paljon suomalaisia ykkösnimiä. Marraskuun 1.päivä saapuu Peurunka Areenalle konsertoimaan sinivalkoinen ääni eli Katri Helena, joka starttaa konserttisalikiertueensa juuri Laukaasta. Keikka on istumakonsertti ja se alkaa klo.19.00. Konsertti muodostuu kahdesta eri osuudesta ja puolen tunnin väliajasta. Luvassa on huikea määrä Katrin hittejä eri vuosikymmeniltä ja niitähän riittää.

Viikkoa myöhemmin, la.8.11. saapuu Suomen legendaarisin bändi, Popeda. Popeda on aina ollut hyvin suosittu ryhmä ja vetää tuvat turvoksiin, enkä usko että tämäkään kerta tekisi poikkeusta. Kansaa on Popedan keikoilla käynyt, meininkiä on riittänyt ja orkesteri on erittäin kovassa iskussa. Bändi on suomalaisille sama asia kuin ruisleipä, makkara, olut, salmiakki tai Fazerin sininen suklaa. Se vain on, pysyy ja paranee koko ajan. Aina tietää takuuvarmasti, mitä on luvassa. Ei varmaan tarvinne biisejä luetella, kyllä te ne tiedätte.

Marraskuun 15.päivä saapuu Peurunka Areenalle Erin, ensimmäistä kertaa. Mielenkiinnolla seuraan, onko tuona iltana paljonkin vanhoja naisia hunningolla. Sehän on Erin suurin hitti ja viikoittain voi kuulla telkkarista v.2011 levytettyä ”Vanha sydän”-kappaletta, joka on tv-sarjan Kiiltokuvia tunnusmelodia. Tokihan Erinillä on hittejä vaikka muille jakaa. Ja on meinaan livenä erinomainen ryhmä. Jo hänen bändinsä on täynnä upeita soittajia, Suomen parhaimmistoa.

Viikkoa myöhemmin, la. 22.11 saapuu esiintymään supersuosittu Apulanta. Tällä hetkellä Apulannan suosio on jotakin aivan käsittämätöntä. Bändin kaikki keikat ovat olleet loppuunmyytyjä. Heiltä ilmestyi 3 cd:n kokoelma ”Syytteitä ja seurauksia” lokakuussa ja kirja elokuussa. Siinä sivussa jätkät sitten möivät kaksi jäähallikeikkaa loppuunmyydyksi ennätysajassa Espoon Barona Areenalle tammikuun 9. ja 10.päivä tammikuuta 2015. Tätä keikkaa ei todellakaan kannata missata. Varsinkin, kun Apulannalla on uusi basisti Ville Mäkinen. Tulee toimimaan takuuvarmasti! Varmastikin Toni Wirtasen vierailu Vain elämää- sarjassa on vaikuttanut bändin suosioon jonkin verran, mutta itse laskisin tuon suuren suosion kyllä bändin omaksi avuksi. On meinaan loistava orkesteri.

Kuun lopulla, la. 29.11 pidetään Ysäri- bileet Areenalla, kun sinne saapuu esiintymään Ressu Redford ja Neon 2:n Jussi Rainio sekä Hausmylly -yhtye. Jussihan on ollut esillä tuossa We want More!- sarjassa ja Areenallakin on luvassa tutut Neon 2 hitit, kuin myös Ressun hittejä kolmelta vuosikymmeneltä. Eikä tuolta Hausmyllyltäkään hittejä puutu, olihan bändi äärettömän suosittu nippu 90-luvulla. On siis tulossa kovat bileet, ei kannata jäädä noista kekkereistä pois.

Iskelmätorstaissa on myös huikean kovia nimiesiintyjiä. Torstaina 6.11. saapuu vierailemaan Taikakuu ja viikkoa myöhemmin to.13.11 legendaarinen Markku Aro & Diesel. Tanssiorkestereilla jatketaan kaksi seuraavaa torstaita, sillä 20.11. esiintyy Kyösti Mäki-Mattila & Varjokuva ja to.27.11 Sinitaivas.

Taverna Apolossa trubaduureina Areena-iltoina esiintyvät: la. 1.11. Steve Webb, la.8.11. Kapa Montonen, la. 15.11. Foxy Ladies, la.22.11.Marko Haavisto ja 29.11. Kari Pesonen – Puolikuu Solo. Taverna Apollo Pubiin on aina vapaa pääsy.

Villipeuran puolella siirrytään pikkujouluaikaan marraskuun puolivälissä. Perjantaina 14.11. esiintyvät tanssiyhtye Henkka ja Kulkurit sekä stand up- koomikkona Jukka Laaksonen. Lauantaina esiintyy bilebändi Beatwave.

Seuraavana viikonloppuna on vuorossa pe. 21.11 esiintyvät Mikaelin Naiset( feat. Saija Tuupanen) sekä Mikael Konttinen Band. Lauantaina 22.11 Villipeuran puolella kansaa bilettää tasokas bilebändi Blaster.

Kuun viimeisenä perjantaina, 28.11. Villipeurassa esiintyvät stand up koomikko Pete Poskiparta sekä Tanssiyhtye Helminauha. Lauantaina 29.11 tarjoaa bilemeininkiä Hittiorkesteri Aimo.

Tanssejakin on luvassa: la. 1.11. Duo Feelings ja seuraavalla viikolla ke.5.11, pe.7.11 ja la.8.11. Tino & Sway. Keskiviikkona 12.11 musisoi Vesa Parantainen Duo ja viikkoa myöhemmin ke.19.11. Dry Capri. Viimeisenä keskiviikkona 26.11 tanssittaa Pia Lång & Meriitti.

Eli tarjontaa on paljon ja moneen makuun. Tähän kun lisätään runsas muu aktiviteetti, eli kylpylä, kuntosali, ruokailu, keilailu sekä mahtavat ulkoilureitit, ei kahta kertaa tarvitse miettiä, minne kannattaa tulla. Joten, toivotan mitä parhainta marraskuuta kaikille ja tervetuloa Peurunkaan viihtymään! Siellä ihmisen on mukava olla ja hyvässä porukassa on aina kiva olla.

Vesa Konde Kontiainen

Marraskuun viihdeblogi

Kuva

 

”Hei tyttö, olen matkalla Alabamaan, mennään yhdessä leipomoon” eli terveiset kaikille Popedan 35 v. juhlarundilta. Ympäri Suomea on kelkottu ja Popeda on näyttänyt, mistä lähtee rock´n roll. Lisäksi marraskuussa ilmestyy vihdoin tuo Museorekisterissä 6 cd:n boxi, jota tuli työstettyä loppukesästä ja alkusyksystä. Samalla ilmestyy myös 2 cd:n kokoelma. Eikä tässä vielä kaikki, sanottaisiin ostoskanavalla. Lisäksi allekirjoittanut on koostanut Popedasta kirjaa digitaaliseen muotoon, eli sitä pystyy ostamaan esim. Popedan tuotemyynnistä joulukuussa kun tullaan Peurunka Areenalle. Tuon digitaalisessa muodossa olevan kirjan nimi on Entäs ny…POPEDA? Digitaalinen versio on erilainen kuin Ilikeesti kiitää, se  on tehty tarinamuotoon aina v.1977 näihin päiviin. Lisäksi siitä löytyy diskografiat, haastatteluja kuvamuodossa, mutta myös keikkakalenteri v.1980-2013. Eikä pitäisi olla hinnalla pilattu.

Vain elämää-sarjaakin olen katsonut ja todennut, että Juha Tapio ja Pauli Hanhiniemi ovat varastamassa suuren yleisön suosiota, unohtamatta Jukka Poikaa. Tokihan nuo kaikki kolme ovat isoja nimiä suomalaisessa musakentässä, mutta jotenkin tuntuu että nyt jysähtää supersuuri suosio. Mene ja tiedä. Pientä vinkkiä annan, että keväällä nuo kaksi ensin mainittua nähdään Peurunka Areenalla, mutta ei mennä enempää asioiden edelle. Jukka Poikahan esiintyikin jo syksyllä.

Musiikkirintamalla ja varsinkin tuolla levyrintamalla syksy on perinteisesti oikeaa julkaisutulvaa. Yhdeltä jos toiselta artistilta ilmestyy levyjä. Suurjulkaisuja ovat olleet Jenni Vartiaisen, Cheekin ja Juha Tapion levyt, mutta pelkästään suomalaisia julkaisuja nimiartisteilta on useita kymmeniä. Seuraavilta on tullut/tulossa pitkäsoitot: Kolmas Nainen, Popeda, Olli Lindholm, Sunrise Avenue, Lauri Tähkä, Viikate, Klamydia, Vesa-Matti Loiri, Stig, Suvi Teräsniska, Eläkeläiset, Pariisin Kevät, Jukka Poika, Neljä Ruusua, Maarit, Remu, Jesse Kaikuranta, The 69 Eyes, Robin, PMMP, Petri Nygård ja Egotrippi. Ja huomatkaa, ei tässä ole läheskään kuin pieni murto-osa. Eli musiikkia kyllä kansalle tulee, se ei maailmasta lopu. Kaikenlaista ja kaikenikäisille.

Joulu ja varsinkin pikkujouluaika lähestyy kiivasta vauhtia ja hereillä ollaan myös meidän suunnassa. Meinaan on tuo Peurunka yksi parhaita paikkoja, mitä pikkujoulujen ja tilaisuuksien järjestämiseen tulee. Glögin ja piparin lisäksi on tarjolla myös hulppeat ruokapöydät, mainiot tilat sekä erittäin kova viihdeohjelmisto. Ja mikä on välillä käydessä kuntosalissa, tai keilaradalla ja lopuksi Kylpylän puolella. Siihen päälle hyvää ruokaa, muutama moukku(kohtuudella ja vain lääkkeeksi) mikä parantaa itsetuntoa ja eikun vastakkaista sukupuolta hurmaamaan huippuartistien tahdittamana. Minusta ainakin kuulostaa todella toimivalta idealta.

Jos tähti-iltoja katsastetaan ensin niin marraskuun 9.päivä saapuu Peurunka Areenalle Suomen suosituimpia naisartisteja, Kaija Koo. Siinä sitä pohditaan, kuka keksi rakkauden (tunnustan, minä se en ole), tai ketkä ovat Tinakenkätyttöjä (tai vastaavasti tinakenkänaisia tai mummoja),  tai kuka se onkaan Kaunis, rietas ja onnellinen. Loppuyöstä alkaa seireenien kuiskutus, Tule lähemmäs beibi. Se on sitten loppuyön heiniä, kuullanko naisten suusta että Vapaa ja vai Irti. Kun omaa elämääni mietin niin on kuulunut aina että irti. Yleensä kun minä menen juttelemaan naisten kanssa, tulee naiselta seuraava kommentti: ”Sovitaanko että olet sekoittanut minut johonkin toiseen, sinulla on nyt kova kiire muualle ja painut sukkelasti hevon kuuseen”. Siinä ei kevyet kenttävitsit tai kikka kolmoset pelasta tilannetta.

Muutama vuosi sitten hieman huvitti, kun mediassa pulputettiin, että vasta nyt Kaija on huipulla sitten 90-luvun alun. Olen itse järkkänyt noin 20 Kaijan keikkaa Juva- Mikkeli-Savonlinna-Varkaus- Kuusankoski v.1999-2013 ja joka kerta on tuvat olleet turvoksissa. Samaa ovat sanoneet kollegat ympäri Suomen. Se pitää kyllä paikkaansa, että Kaijan levymyynti nousi taas rajusti muutama vuosi sitten. Varsinkin jos vertaa sitä vuosiin 2002-2007. 

Kaija Koo on todella upea lavaesiintyjä ja luvassa on aikamoista hittiputkea. Missä tahansa Kaija keikkaileekin, tuvat ovat täpö täynnä. Olen saanut tietooni, että Kaijalta on ilmestymässä uusi sinkku ja kovaa materiaalia tulossa. Povataan jopa jättihittiä, mene ja tiedä. Kaijahan ei myöskään tee mitään älyttömiä määriä keikkoja kuukaudessa, sillä hän on sitä halunnut rajoittaa. Nyt tätä herkkua on siis luvassa Peurunka Areenalla. Ei kannata missata. Kyllä ne kympin uutiset tulee joka ilta, mutta Kaija ei ole joka ilta Peurungalla. Ja kaikille osmoille ja taunoille tiedoksi, nyt ei kannata jäädä kotiin. Nyt ei kannata tehdä kuin lomitusaikoina eli hakata päätä mäntyyn vaan tukka ojennukseen ja menneniä leukaan ja eikun vakaalla askelluksella kohti pelipaikkaa.

Marraskuun 23.päivä Areenalla vierailee legendaarinen Apulanta-orkesteri tuolta Heinolan rämeiköstä. Tämä yhtye on siitä harvinainen, että se on ollut huippusuosittu  jo todella kauan. Tietysti herrat Wirtanen-Santapukki ja Lehtinen on erittäin kova kolmikko ja Apulannan tuotannosta voisi tehdä vaikka 3 cd:n hitit-kokoelman. Sen verran niitä on ajan saatossa tullut. Ja voin sanoa, että hiton upeita jätkiä, samoin kuin Apiksen tekninen väki. Ei tule käymään kuin Tarvasjoella Metallican vieraillessa siellä v. 1984. Ai miten siellä kävi? Huonosti, sillä hulinaksi meni. Nämä ukot olen tuntenut 90-luvun lopulta saakka ja hommat on aina toimineet loistavasti. Ja voi sylvi ja pari muuta tyttöä niitä Apiksen hittejä: Anna mulle piiskaa, Mitä kuuluu, Hiekka, Vasten mun kasvoja, Reunalla, Koneeseen kadonnut, Vääryyttä, Mato, Pahempi toistaan, Mitä vaan, Armo, Jumala jne.

Ysäriteemalla mennään marraskuun viimeinen lauantai eli 30.11, sillä esiintymään saapuu ruotsalainen Pandora kera Disco Inferno-yhtyeen. Mukana on myös Dj.Jaba. Ysäri-iltaa on toivottu ja toivomuksiin vastataan. Pandorahan oli supertähti 90-luvulla on sitä edelleenkin. Moni ehkä muistaakin Pandoran hiteistä, mm. Trust me, Come on and do it, Don´t you know, One of Us, The Naked Sun, You drive my crazy, Tell the World. Jep, tällaistä olisi luvassa. Joten ei muuta kuin öljytkää lanne ja antakaa rytmin viedä, sillä nämä ovat Bileet!! Dj.Jaba pitää huolen, että levymusan puolella kuullaan niitä biisejä joita kuuluukin, kun on ysäriteemasta kyse.

Areena-iltoina on luvassa hienot trubaduurit Taverna Apollosssa: la. 9.11. musisoi Karri Salo ja lauantaina 23.11 legendaarinen Harri Marstio ja kuun viimeinen lauantai, 30.11. tulee esiintymään Esa Eloranta, joka on tuttu Grabo-yhtyeestä, mikä oli kovastikin keikkaileva yhtye 80-ja 90-luvulla. Itselle on aina jäänyt mieleen Esan tuotannosta kappale Mies kylmän maan.

Torstaisin Villipeurassa jatkuu tasokkaat iskelmäillat ja  torstaina 7.11. saapuu ehkä yksi Suomen suosituimmista tanssiorkestereista eli Finlanders. Jalalle sopivaa musiikki, hienoja kappaleita, hyvin soittava bändiä ja tunnelmalliset slovarit ovat varmasti yleisön mieleen. Tuona torstaina kannattaa tulla oikeesti Villipeuraan jos tahdot oikeesti tanssia( ja siinä sivussa käyttää todellakin kohdallaan olevia palveluja). Finkut on huippuyhtye! Pitkän linjan orkestereita hyvässä mielessä.

Marraskuun 14.päivä saapuu upea Eija Kantola Omega-yhtyeensä kanssa. Viikkoa myöhemmin yleisön hurmaa Hurma ja kuun viimeinen torstai on ilo ja kunnia saada Peurunkaan suuri suomalainen viihteen taitaja ja erinomainen laulaja Tapani Kansa.

Tavallisia tanssejakaan ei ole unohdettu. Marraskuun kolme ensimmäistä viikonloppua mennään normaalilla keskiviikko, perjantai ja lauantai rytmityksellä, jolloin tasokkaat tanssiduot pitävät huolen että parketilla pyörähdellään niin  että helmat hulmuaa.

Marraskuun kaksi viimeistä viikonloppua mennään niin, että keskiviikkoisin on tanssit, mutta perjantaisin ja lauantaisin paikalla esiintyvät pikkujoulusesongin aikaan coverorkesterit, 22-23.11 saapuu esiintymään ja viihdyttämään Beatwave ja viikkoa myöhemmin, 29-30.11 Hittiorkesteri Aimo. Stand Upia on luvassa myös perjantaina 22.11. Janne Porkka ja viikkoa myöhemmin pe.29.11. Arimo Mustonen. Meikäläinen edustaa tätä stand up-osastoa, sillä se on stand upia tai ehkä paremminkin stand downia, kun tulee rampattua ympäri Suomea. Ei tarvitse juttua keksiä, tragediaa höystettynä komiikalla on ollut aina omiksi tarpeiksi, vaikka sitä ei ole tilattu eikä toivottu.

Eli kaikkea olisi tarjolla yllin kyllin ja joulukuussa tahti pysyy samana, mm. Elonkerjuu, Popeda, Samuli Edelmann, Neljänsuora ja Tarja Lunnas ja paljon muuta.

Konde toivottaa kaikille tämän lukeneille, ja myös kaikille meidän asiakkaille mitä parhainta pikkujouluaikaa. Ja muistamme: Jos ei koita, ei voita. Tyhjän saa pyytämättäkin. Pitäkää hauskaa ja toisistanne huolta. Kaveria ei jätetä, ikinä.