Huhtikuun viihdeblogi

HalooHelsinki_vesiväri_lev700px (2)

Niin se aika on vaan mennyt ripeästi, kun kerran huhtikuulle saavutaan. Lopputalvi oli kelien puolesta erinomainen. Aurinko paistoi ja ehdittiin auringonpimennyskin kokemaan. Välillä sataa lunta, välillä paistaa aurinko. Sellaista se kevät on.

Musiikkirintamalla on myös valonpilkahduksia monellakin tapaa. Suurin osa artisteista ja yhtyeistä on keikkarundeilla. Varsinkin pop- ja rockartistien ensimmäinen keikkaperiodi on täydessä käynnissä ja se loppuu yleensä vappuun. Toinen periodi alkaa yleensä kesäkuun alusta ja kestää aina elokuun toiseen viikonloppuun asti. Lokakuun alussa alkaa kolmas periodi ja silloin mennään lähes jouluun asti. Tokihan keikkatauoilla on artisteja paljonkin, mm. Cheek, Suvi Teräsniska, J. Karjalainen, Kolmas Nainen ja muutama muu. Mutta hyvin moni huippunimi kiertää onneksi.

Kevään kovin ja merkittävin julkaisu on Nightwishin albumi, joka putkahti kauppoihin maaliskuun lopulla kera mittavan mainoskampanjan. Olihan Helsingin Sanomien etu- ja takasivu ostettu levyn mainostamiseen ja Helsingin ydinkeskustassa oli valtavat mainoslakanat Kauppakeskus Forumin ulkoseinällä.

Huhtikuussa päivän näkee Kotiteollisuus-yhtyeen Kruuna/Klaava-albumi. Lisäksi albumit ilmestyvät Sannilta, Pariisin Keväältä, Elastiselta, Apocalypticalta sekä Anssi Kelalta.

Suuri puheenaihe keväällä on ollut Pertti Kurikan Nimipäivät, joka odotetusti voitti pystyyn Euroviisukarsinnat vai mikä UMK:n kisa se nyt olikaan. Suurin osa oli innoissaan, mutta löytyi niitäkin jotka kritisoivat PKN:ää. Niin, muistelen että v. 2006 oli sama juttu kun Lordi valittiin Euroviisu-edustajaksi ja kuinkas kävikään.  Itsellä on vaan sellainen kutina, että PKN:n jätkät menevät loppukilpailuun asti ja ovat sielläkin viiden sakissa. Voittoa en uskalla ennustaa, mutta menestystä tulee. Ja voin kertoa, että Pertti Kurikan Nimipäivät tullaan näkemään myös Peurunka Areenalla syyskuun 12.päivä kuluvaa vuotta. Kannattaa kirjata almanakkaan tuo päivä ylös. Toukokuussa Pertti Kurikan Nimipäiviltä ilmestyy kokoelmalevy, jossa on heidän kaikki levyttämänsä biisit. Tuo kokoelma kantaa nimeä The Best of Greatest Hits.

Paljon puhetta on aiheuttanut nuo isot jäähallikeikat, joita on syksyllä taas mittava määrä. Artisteja nähdään jäähalleissa omilla keikoillaan, esim. Haloo Helsinki ja Elastinen kahdesti, Vesku Loiri ja Kaija Koo. Enkä usko, että jää noihin nimiin. Lisää tulenee vielä.

Huhtikuu on ollut aina myös parasta keikkailun aikaa, sillä väki on herännyt talven horroksesta ja käy keikoilla tiuhaan. Siksi myös Kylpylähotelli Peurungassa on tarjolla huikea livekuukausi. Isoja nimiä on todella paljon esiintymässä Laukaassa.

Säpinä alkaa huhtikuun 4.päivä lauantaina, kun Peurunka Areenalla esiintyy SANNI. Keikka alkaa poikkeuksellisesti jo klo. 21.00, joten paikan päällä kantsii olla ajoissa. Viikkoa myöhemmin, lauantaina 11.4, saapuu suomalaisen rokin ikonibändi, Popeda. Tuon bändin vierailut ovat aina tapauksia, liikkuipa bändi missä tahansa Suomessa. Ja onhan orkesteri kovassa iskussa vuodesta toiseen.

Maanantaina 13.4 pidetään RAFLA ravintola-alan messut ja iltaesiintyjänä on Haloo Helsinki!, joka on kiistatta maamme suosituin yhtye. Kaikki keikat ovat olleet loppuunmyytyjä. Bändi on myös livenä äärimmäisen kova, ja ne biisit. Tätä bändiä kantsii mennä katsomaan, missä se sitten ikinä esiintyykin!

Tahti eikun jatkuu kovana, sillä la. 18.4. saapuu Suomen suosituin mieslaulaja Jari Sillanpää esiintymään Peurunkaan. Jartsan suosio on huikeaa enkä ihmettele yhtään. Lavalla tullaan taaskin näkemään huippuluokan show ja niitä hittejähän Jarilla on muutamakymmenen kappaletta. Jarihan tekee elokuussa Helsingin Olympiastadionilla keikan, jonne on myyty jo yli 27 000 lippua, joten ketkä sinne suunnittelee menevänsä niin hopi hopi, lipunostoon ettei käy vanhanaikaisesti eli jää ilman lippua. Yleensäkin suosittelen kaikille aina ennakkolipun ostamista: oli kyse normikeikasta, konserteista tai festareista. Isot nimet vetävät yleisöä isoilta alueilta, joten ei kannata jahkailla vaan ostaa lippu hyvissä ajoin.

Kuun lopulla perjantaina 24.4. saapuu esiintymään suosituin naislaulaja Kaija Koo. Kaijahan ei ole vielä tänä vuonna keikkoja tehnytkään ja huhtikuussa hän tekee kolme viikonloppua keikkoja, joten siinäkin mielessä kannattaa Kaijan keikkaa tulla katsomaan. Edellisen kerran kun Kaija vieraili Peurunka Areenalla, keikka oli loppuunmyyty ja luulen että väkeä tullaan näkemään nytkin todella paljon. En ylläty vaikka keikka tulisi olemaan loppuunmyyty, sen verran upea esiintyjä Kaija on, ja hänen bändinsä on todella ammattitaitoinen ryhmä.

Kovaa ryhmää on luvassa myös Ravintola Villipeuran iskelmätorstai-illoissa: to. 2.4 saapuu Varjokuva Kyösti Mäki-Mattilan johdolla, viikkoa myöhemmin to.9.4. tulee legendaarinen Kake Randelin & Company. Kake jos kuka on hieno ukko ja on mahtavaa että Kaken hitit merkkaavat vielä tänä päiväkin ihmisille paljon, mm. Tarja, Kielletyt tunteet, On pakko painaa pitkää päivää, Kirje kotiin, Avaa hakas, Tilipäivä koittaa jne.

Kovaa settiä on luvassa myös torstaina 16.4. jolloin vieraaksi saapuu Markku Aro & Diesel. Maken keikka on poikkeuksellisesti Peurunka Areenalla ja hän aloittaa esiintymään jo klo. 21.00. Makellakin noita hittejä riittää muutamakymmenen kappaletta, mm. Käyn uudelleen eiliseen, Hyvännäköinen, Keskiyön aikaan, Etsin kunnes löydän sun, Ollaan lähekkäin jne.

Markku Arohan vieraili myös Tähdet, tähdet- tv-sarjassakin neljän osan verran.

Kuun viimeiselle torstaille saapuu to.23.4 Pekkaniskan Pojat, joka on hyvin suosittu ja pidetty tanssiorkesteri.

Livetarjontaa on Areenailtoina myös Taverna Apollo Pubissa: la. 4.4. esiintyy Hauli Bros-duo ja viikkoa myöhemmin 11.4 Marko Haavisto. Lauantaina 18.4 esiintyy puolestaan Claudia ja pe. 24.4. esiintymään tulee trubana Isto Hiltunen.

Tanssiduoina on pääsiäisen tietämissä Pia Lång & Meriitti, seuraavalla viikolla on Hannu Auvinen Duon vuoro. Dry Capri-duo tanssittaa ke,15.4, pe. 17.4 ja la. 18.4.

Merita Manninen –duo esiintyy ke. 22.4, pe. 24.4 ja la. 25.4. ja vapun tietämillä tanssittaa Duo Flame.

Joten viihdettä on jokaiseen lähtöön ja ennen kaikkea tasokasta sellaista. Toivotankin ihmisiä tulemaan Peurunkaan ja viihtymään suomalaisen huippuviihteen- ja esiintyjien kera. Mitä parhainta kevään jatkoa kaikille ja pitäkää toisistanne huolta. Kesää kohti mennään.

Vesa Konde Kontiainen

MAALISKUUN VIIHDEBLOGI

neljy_ruusua_4_2012

Ja kevät koittaa. Nopeasti talvi meni ohi vaikka pimeää oli eikä aurinko paljoa marras-tammikuussa paistanut. Mutta nyt on paistanut ja alkaa lämmittää mukavasti päivällä. Eikä ole juuri pakkasia ollut. Itse olen kyllä kevättä odottanut. Olen aina ollut kesä- ja kevätihmisiä.

Musiikkimaailmassa kaksi suurinta uutista ovat olleet nuo Hartwall Areena-keikat. Ensin Elastinen julkisti keikkansa ja se myytiin nopeasti loppuun. Heti kohta ilmoitettiin toisesta keikasta samassa paikassa. Hienoa Ela ja Rähinän väki!

Myös Suomen suosituin yhtye, Haloo Helsinki!, julkisti Hartwall Areena keikkansa helmikuun lopulla. Saas nähdä, montako Hartwall Areena keikkaa Haloo Helsinki! tekee. Itse veikkaan kolmea keikkaa. Ja huom. kun kirjoitan tätä, on helmikuun 26.päivä, torstaipäivä jolloin tuo ensimmäinen keikka julkistettiin. Noihin keikkoihin Kiitos ei ole kirosana! – kiertue päättyy ja bändi jää vuoden tauolle niin kuin taisin edellisessä pakinassa vihjata. Tuleekohan tästä muuten tapa, että aina kun tehdään tuollainen iso keikka, sen jälkeen ollaan vuosi tai kaksi tauolla. Toivottavasti ei, sillä suomalaiset keikkapaikat tarvitsevat huippunimiä. Niitä tullaan aina katsomaan ja yleisöhän me kaikki toivotaan paikoille runsain mitoin. Se on kaikille osapuolille etu ja kansa tarvitsee sekä leipää mutta myös sirkushuveja. Itse olen aina suosinut keikoilla käyntiä. Paljon mieluummin minä katson hyviä bändejä kuin kuuntelen pelkästään levyjä ja kuvittelen hytkyväni kuin John Travolta. Voihan sitä keikoillakin jorata, se on paljon aidompaa.

Suomen Euroviisukarsinta vai millä todella tyhmällä nimellä se kisa nyt onkaan, oliko se joku UMK (Uuden musiikin kilpailu), vai mikä lie, on erittäin mielenkiintoinen tänä vuonna. Miksei se voi olla nimeltään Suomen Euroviisu-karsinnat, kun ne kuitenkin sellaiset on? Taas on joku älypää päässyt ideoimaan omia innovaatioitaan (vihaan tuota sanaa), voi pyhä yksinkertaisuus. No, kuitenkin. Itse vanhana punkkarina fanitan Pertti Kurikan Nimipäivät- kokoonpanoa. Heidän Aina mun pitää on hieno punkralli ja ennustankin, että tuo yhtye voittaa Suomen karsinnat mennen tullen. Enkä ihmettelisi, että se pärjäisi Wienissäkin, loppukilpailuissa. Muut biisit Suomen karsinnassa ovat sitä yhtä ja samaa: hajuttomia, värittömiä ja mauttomia, ei minkäänlaista reaktiota aiheuttavaa. Taas kerran.

Levyjä ilmestyy koko ajan enemmän ja enemmän ja maaliskuussa julkaisussa on mm. Nightwishin uusin levy (Endless Forms Most Beautiful), Pate Mustajärven sooloalbumi (Taivas on täynnä) ja Egotripin levy( Vuosi Nolla). Myös Von Hertzen Brothersilta ja Ile Kallio Big Rock Bandilta julkaistaan uutta materiaalia, samoin Apocalypticalta. Kokoelmalevy ilmestyy puolestaan Don Huonoilta kera parin uuden kappaleen. Myöhemmin keväällä kauppoihin pitäisi ilmestyä levyt, mm. SANNI, Elastinen, Kotiteollisuus ja Benjamin.

Vilkas on myös Kylpylähotelli Peurungan maaliskuu. Peurunka Areenalla esiintyy la. 7.3. Yö, tuo legendaarinen porilainen orkesteri joka tosin on tamperelaistunut jo 80-luvun lopulla. Yön hittiputkea on aina kiva kuunnella, niitä heillä riittää. Ja livenä bändi on aina katsastamisen arvoinen. Lindholmin Olli on ollut tähtivalmentajana tänä keväänä Voice of Finland-ohjelmassa ja hyvin on siinä pärjännytkin.

Viikkoa myöhemmin lavalle astelee maan mainio Neljä Ruusua. Ja Ruusut on myös äärimmäisen kova livebändi. Heiltä ilmestyi juuri uusi albumi Euforia, ja mitä olen sitä kuunnellut, niin erittäin hyvä levy on kyseessä. Suosittelen.

Neljästä Ruususta mennään viikko eteenpäin la. 21.3. ja Areenan stagen valtaa Jonne Aaron. Jonnelta ilmestyi albumi loppuvuodesta ja mies sai uuden hitin Yksin. Saas nähdä, koska muuten Negative tekee comebackin. Minusta tuntuu, ettei siihen kulu hirveän pitkä aika. Voisi kuvitella, että viimeistään parin vuoden sisään orkka voisi palata, siihen malliin Jonne on haastatteluissa puhunut. No, sitä odotamme. Kaikki maaliskuun Areenakeikkojen esiintyjät ovat Suomen kärkikaartia. Ja huhtikuussa vasta alkaakin oikea tykitys, mutta siitä enemmän ensi kuun blogissa. Tosin esiintyjälista on nähtävissä netissä, peurunka.fi.

Iskelmätorstaissa esiintyy 5.3. supersuosittu ja loistava tanssiorkka Hurma. Viikkoa myöhemmin, to.12.3. taso pidetään yhtä korkealla ja tanssittamaan saapuu Sinitaivas. Charles Plogman & Rosette saapuu viihdyttämään to. 19.3 ja kuun viimeinen torstai 26.3 saapuu iki-ihana Saija Tuupanen & Ex- Miehet.

Taverna Apollo Pubissa esiintyy soolona Areena-iltoina seuraavat esiintyjät: 7.3. Karri Salo, to. 14.3 Otto F ja 21.3 Steve Webb.

Tanssiduot tanssittavat kansaa ja kuun ensimmäinen vieras on Elina H-duo, joka esiintyy ke.4.3, pe.6.3 ja la.7.3. Seuraavalla viikolla vierailee Jussi Seppänen-duo ke. 11.3, pe. 13.3. ja la. 14.3.

Duo Kasino tanssittaa puolestaan seuraavalla viikolla ja kuun lopulla Tinja & Tammi Group-Duo.

Joten jokaiselle jotakin on tarjolla ja paljon isoja nimekkäitä yhtyeitä ja esiintyjiä. Nyt kun kevät koittaa, kannattaa jengin herätä horroksesta ja tulla viihtymään Peurungassa. Mieliala kohoaa varmasti, kun lähtee neljän seinän sisältä kylille. Porukassa se on aina hauskempaa. Hyvää kevättä kaikille tasapuolisesti ja pitäkää huolta toisistanne ja kavereistanne. Nautitaan elämästä!

Vesa Konde Kontiainen

HELMIKUUN VIIHDEBLOGI

Winterpop_1280x487

Niinpä sitä vaan on helmikuu viimein saavutettu. Talvea olisi vielä noin kaksi kuukautta jäljellä ja nopeasti se ohi meneekin.

Musapuolellakin aletaan horroksesta pikkuhiljaa heräilemään. Moni rockbändi starttaa keikoille jo helmikuun puolivälistä tai loppupuolelta. Osa lähtee keikoille taas maaliskuussa ja loput vasta huhtikuussa.

Pikku hiljaa alkavat kesän festivaalit julkaista ohjelmistoaan. Osa on jo julkaissut ja loput julkistaa maalis-huhtikuussa. Itse teen Juva Rokkaa -festivaalia, jonka ohjelmisto julkaistaan helmikuun 24.päivä. 

Syksylle myydään ja ostetaan isoja nimiä kovaa vauhtia, tai suurin osa on jo myyty mitä tulee viikonloppukeikkojen suhteen (perjantai tai lauantai). Kesän keikathan on myyty jo viime syksynä. Ja nyt tarkoitan rockbändejä. Iskelmänimet kesän keikoille myydään vieläkin pidemmällä aikajänteellä.

Voin kertoa, että syksyn 2015 ohjelmisto Kylpylähotelli Peurunkaan alkaa olla kokonaisuudessaan valmis. Ei puutu kuin vajaat kymmenkunta keikkaa niin vuosi on ohjelmiston suhteen valmis. Eli tällaisella aikasyklillä näitä tehdään. Voin kertoa, että isoja nimiä on paljon luvassa myös ensi syksylle Laukaassa Kylpylähotelli Peurungassa!

Tänä vuonna taukoa pitää aikamoinen joukko isoja nimiä: Suvi Teräsniska ei tee koko vuotena keikkoja, Cheek palaa korkeintaan loppuvuodesta, Lauri Tähkä lähtee keikoille vasta alkukesästä, J.Karjalainen on tauolla, samoin Kolmas Nainen, ja tässä ei ollut kuin pientä esimakua. Kesän 2015 jälkeen tauolle jää ainakin Jenni Vartiainen ja Haloo Helsinki!.

Mutta on niitäkin, jotka aloittavat taas keikkailun, esim. Sanni palaa tauolta ja aloittaa keikat maaliskuussa. Sannin kakkoslevy ilmestyy myös keväällä ja siitä povataan isoa läpimurtolevyä. Saas nähdä, kuinka käy.

Myös Neljä Ruusua lähtee keikoille keväällä uuden levyn ”Euforia”-levyn myötä. Neljä Ruusua esiintyy myös Peurunka Areenalla maaliskuun 14.päivä. Sanni puolestaan nousee ensimmäistä kertaa Peurunka Areenan stagelle huhtikuun 4.päivä (pääsiäislauantaina).

Levypuolella alkaa taas julkaisupäivämääriä tippua, mutta kevään merkkitapaus lienee Elastisen albumi, joka näkee päivän valon maaliskuussa.

Aktiivista meininkiä on myös Kylpylähotelli Peurungassa. Helmikuun 6. ja 7.päivä Peurunka Areenalla järjestetään toinen The Voice Winter Pop Festival. Perjantaina, 6.päivä esiintymislavan valtaa Elastinen, Juju sekä Jannika B. Vuosi sitten Areena pullisteli väkeä varsinkin perjantaina, jolloin pääesiintyjänä oli Cheek.

Varsinkin Elastisen suosio on noussut hurjaa vauhtia, kiitos Vain elämää -sarjan, mikä oli kirsikka kakun päälle. Kyllähän Elastinen on omassa genressään ollut pitkän linjan tekijä, mutta televisiolla on iso valta ja hyvä niin. Tosin ei kaikki tv-julkisuus tarkoita sitä, että jostain artistista tulee suosittu. Vai oletteko kuulleet popparista, joka nostaa keikkaliksojaan vain siksi että on ollut jossain kokkiohjelmassa sössöttämässä ja keittämässä kananmunia. Mutta myönnettävä on, että Vain elämää on ollut sellainen sarja, mistä on nousut tehnyt mm. Cheek, Jonne Aaron ja Elastinen. Ja kyllä Wirtasen Toni on myöntänyt, että ohjelmalla on ollut Apulannallekin merkitystä. Varsinkin vanhempi väki on tullut katsomaan keikoille Apulantaa.

Lauantaina, 7.päivä esiintyvät puolestaan Miljoonasade, Diandra ja Lipsaset. Keski-Suomen ylpeys Miljoonasade ei ole pahemmin keikoilla ollutkaan useaan vuoteen, joten nyt on hyvä hetki päivittää bändin keikkakunto. Hittejä siltä bändiltä löytyy vaikka kuinka paljon, esim. Marraskuu, Lapsuuden sankarille, Silmitön talvi, Tulkoon rakkaus, 506 ikkunaa ja parikymmentä muuta klassikkoa.

Diandra esiintyy Peurunka Areenalla ensimmäistä kertaa ja hän on pirtsakka mimmi, joka kannattaa tsekata. Lipsaset ovat taas bilebändien aatelia.

Helmikuun 21.päivä Areenalla esiintyy Vaasan punkrockylpeys Klamydia. Klamydia tekee vain kevätrundin, mutta kesällä yhtyettä ei nähdä festivaaleilla. Orkesteri haluaa pitää taukoa juuri tulevan kesän. Syksyllä 2015 lähdetään taas kiertämään.

Ravintola Villipeuran puolella iskelmätorstaissa helmikuussa esiintyy to. 5.2. Heidi Pakarinen yhtyeineen, to.12.2. Anne Mattila & Mistral, to. 19.2. Janne Tulkki & Tulinen Sydän sekä to.26.2. Marita Taavitsainen& Tanssiorkesteri Koivu. Eli tarjolla on kova kattaus iskelmätaivaan ykkösnimiä, niin kuin koko kevään.

Taverna Apollo Pubissa on helmikuun 6. ja 7.2. Kapa Montonen. Kapa on toivottu esiintyjä ja on samalla äärimmäisen kova kitaristi. Ehdottomasti kannattaa käydä katsomassa ja kuuntelemassa Kapan keikkoja molempina iltoina. Helmikuun 21.päivä esiintyy puolestaan Lee Angel.

Helmikuun tanssiduot Ravintola Villipeurassa ovat: ke.4.2, pe.6.2 ja la.7.2. Duo Janne Siitari. Seuraavalla viikolla ke.11.2, pe.13.2 ja la. 14.2. tanssittaa Duo Ulla-Jaana. Helmikuun 18., 20. ja 21.päivä tanssittaa Marko Karvonen & Mercedes-duo ja kuun lopulla puolestaan ke. 25.2, pe. 27.2 ja la.28.2 J. Marjanen Duo.

Joten tapahtumia Kylpylähotelli Peurungassa riittää myös livemusiikin puoleen. Maaliskuussa tahti kiihtyy ja huhtikuussa onkin tarjolla aikamoinen kattaus. Niistä lisää seuraavissa blogeissa.

Toivotan mahtavaa helmikuuta kaikille ja tulkaahan viihtymään Peurunkaan suomalaisten huippuesiintyjien seurassa.

Vesa Konde Kontiainen

Tammikuun viihdeblogi

Tuure_Kilpeläinen

No niin, joulu oli ja meni. Voi sitä ylensyönnin määrää. Ja siinä sivussa vuosikin vaihtui. Musamaailma on näin alkuvuodesta aika hiljainen. Bändit ovat tauolla. Iskelmänimet tekevät keikkaa lähes koko ajan eivätkä tanssiorkatkaan paljon taukoja pitele, työn sankarit!

Levyjäkään ei tammikuussa hirveästi ilmesty. Tosin suomalaisista levy ilmestyy ainakin Sir Elwoodilta Vieraskirja sekä CMX( Mesmeria) kokoonpanoilta. Helmikuussa alkaa pikku hiljaa piristymään silläkin osastolla. Luvassa on pitkäsoittoja ainakin Melrose( Got It Made) ja Mokoma-yhtyeeltä.

Joulun jälkeinen isoin musajuttu oli ehdottomasti kaksi loppuunmyytyä Vain elämää-konserttia Helsingissä Hartwall Areenalla. Kolmas tuotantokausi oli aikamoista tähtien tykitystä ja tuosta artistikatraasta on vaikea enää pistää paremmaksi.

Mielenkiinnolla seuraan Juliet Jonesin Sydän-yhtyeen comebackia. Kyseinen rockyhtye oli hyvin suosittu varsinkin 80-luvulla ja heidän tunnetuin hittinsä on Miksi naiset aina rakastuvat renttuihin. Herrat nousevat Helsingin Tavastia-klubin lavalle 1.4.2015. Jätkät tekevät keikkoja silloin tällöin pitkin vuotta. Mistään jatkuvasta rundaamisesta ei ole siis kyse. Jos kohdalle sattuu, menkää ihmeessä katsomaan.

Uskokaa tai älkää, mutta ensi kesän festarijärjestelyt etenevät joka puolella täyttä häkää. Varsinkin bändejä on varattu jo viime syksystä lähtien kovalla tahdilla. Nyt on jo tiedossa, missä mikäkin suomibändi esiintyy. Yleisölle ohjelmaa julkistetaan pitkin alkutalvea ja kevättä. Itse teen Juva Rokkaa-festaria Juvalle(3-4.7.2015) ja ohjelmisto on ollut valmiina lokakuusta lähtien. Kolme esiintyjää on jo julkaistukin: Sleepy Sleepers, Elastinen ja Apulanta.

Mennyt loppuvuosi 2014 oli Kylpylähotelli Peurungassa todellista tykitystä ja sama meininki jatkuu keväällä, sillä tulossa on pitkin kevättä nippu isoja nimiä keikalle Laukaaseen, Peurunka Areenalle, mm. Tuure Kilpeläinen, Elastinen, Jannika B, Juju, Miljoonasade, Diandra, Lipsaset, Klamydia, Neljä ruusua, Yö, Jonne Aaron, Sanni, Popeda, Jari Sillanpää ja Kaija Koo.

Iskelmän tähtitorstaissa luvassa on kaikki isot nimet, esim. Finlanders, Charlies, Heidi Pakarinen, Anne Mattila, Janne Tulkki, Marita Taavitsainen, Hurma, Sinitaivas, Charles Plogman, Saija Tuupanen, Varjokuva, Kake Randelin, Markku Aro, Pekkaniskan Pojat, Leif Lindeman, Tarja Lunnas sekä monet muut.

Tammikuussa la. 31.1. Areenaesiintyjänä toimii supersuosittu Tuure Kilpeläinen & Kaihon Karavaani. Tuolloin taitaa olla Peurunka – rallin iltabileet, joten paikan päällä on takuuvarmasti ryhmää ja paljon. Tuure on vetänyt joka kerta Areenalle kovat yleisömäärät eikä tämäkään kerta tehne poikkeusta.

Taverna Apollon puolella esiintyy samana iltana Kriss Viconte, joka on hyvin suosittu truba niin laivoilla kuin ravintoloissakin. Ei kannata missata.

Tiistaina 6.1 loppiaisena Villipeuran puolella esiintyy erittäin taidokas bilebändi Sputnik. Yhtyeessä soittaa samoja hemmoja kuin Steve´n Seagulls- bilebändissä, mikä on lyönyt läpi tuolla valtameren toisella puolella. Kannattaa tulla tsekkaamaan Sputnik, taitoa on ja hyviä biisejä.

Iskelmätorstait alkavat tammikuun puolivälissä eli 15.1. Ravintola Villipeuran puolella, jolloin tahdit takaavat Tulipunaruusut. Viikkoa myöhemmin to.22.1 saapuu Finlanders ja kuun viimeinen torstai 29.1. Charlies, joka ei olekaan esiintynyt Peurungassa muutamaan vuoteen. Mainittakoon, että tiistaina 27.1. esiintyy Villipeurassa Janne Tulkki & Tulinen Sydän.

Tanssiduoista tanssittaa Esme & Broadway-duo vuoden kolme ensimmäistä päivää. Hyvin suosittu ja kysytty Jade´s Duo tanssittaa puolestaan ke.7.1-la.10.1.

Duo Petri Summanen pitää tunnelmasta huolen ke.21.1., pe. 23.1 ja la. 24.1 ja Stiina & Copters- duo tanssittaa puolestaan 28.1, 30.1 ja 31.1.

Unohtaa ei sovi helmikuun 6. ja 7.päivä toista kertaa järjestettävää The Voice Winter Pop Festival- viikonloppua. Perjantaina esiintyy pääesiintyjänä Elastinen. Elan suosio nousi todella huippuunsa tuon Vain elämää- sarjan ansiosta ja hyvä niin. Keväällä ilmestyy mieheltä pitkäsoitto, josta kaikki odottavat suurta menestystä. Perjantaina lavalle nousee myös Jannika B sekä Juju.

Lauantaina 7.2. esiintymisvuorossa on Lipsaset, Diandra sekä harvemmin keikkalavoilla nähty Miljoonasade, jolla hittejä on ehtinyt kertyä aikamoinen nippu: Lapsuuden sankarille, Marraskuu, Olkinainen, Tulkoon rakkaus, Silmitön talvi, 506 ikkunaa jne.

Toivotan kaikille miellyttävää tammikuuta. Talvi menee nopeammin ohi kuin huomataankaan. Ja mikäs se on viettäessä viikonloppua Kylpylähotellin lämmössä: välillä saunoen, syöden, juoden ja lepäillen. Illalla onkin sitten viihdettä niin että riittää. Ei muuta kuin katsomaan nettisivuilta esiin kevään esiintyjät ja varaamaan mieluinen viikonloppu. Tervetuloa aloittamaan vuosi 2015 Kylpylähotelli Peurungassa nauttien.

Vesa Konde Kontiainen